Toimintakertomus 2019

Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen
Torstai- Iltapäiväkerho ry

Toimintakertomus vuodelta 2019

 

Yleistä

Toimintavuosi oli yhdistyneiden kerhojen 54. Vuoden aikana kokoonnuttiin siten että, joka kolmas torstai ei kokousta ollut. Kesäkaudella ei kokouksia pidetty ollenkaan. Kokouksissa käsiteltiin monenlaisia asioita mielenkiintoisten alustusten pohjalta. Boccia-ottelut pelattiin edelleen naiset vastaan miehet. Keväällä naiset voittivat 24-14 ja syksyllä 23-9. Kevätkokouksen 14. maaliskuuta ja syyskokouksen 7. marraskuuta yhteydessä kukitettiin kauden aikana pyöreitä vuosia täyttäneet ja nautittiin yhdessä kakkukahvit. 4. huhtikuuta kuunneltiin lapsikuoron laulamana Suomi 100-hanke, Tiedän paikan armahan CD-levy, sekä suoritettiin tarkkuusheittoa euron kolikoilla. 27. huhtikuuta vietettiin Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen 150 vuotisjuhlaa, ja siihen liittynyt juhlaristeily seilattiin 4.-5. toukokuuta. Vapun aattona pidettiin vappuhenkinen tilaisuus ja Vappupäivänä marssittiin 150 vuotiaan HKY:n rivistössä. 6.-10. toukokuuta matkattiin Baltian halki. Lennettiin Vilnaan ja tutustuttiin mm. Trakain linnaan. Bussilla jatkettiin Kaunasin ja Ristienmäen kautta Riikaan, josta Tallinnaan ja sieltä laivalla Helsinkiin. Perinteinen terassitapaaminen oli 16. heinäkuuta Kappelin terassilla. 4. elokuuta seurattiin Nastolan Pisarateatterin riemukas, tuttujen iskelmien siivittämä näytelmä Seiväsmatkat. 17. syyskuuta tutustuttiin päiväretkellä Mäntsälän historiallisiin kartanoihin. Joulujuhla vietettiin 21. marraskuuta glögiä ja jouluruokia maistellen sekä joululauluja laulaen. 10. joulukuuta risteiltiin Tallinnaan pikkujoulutunnelmissa. EKL:n jäsenristeily Tukholmaan peruuntui lakon takia.

Piiri

EKL:n Helsingin piirin hallitukseen ovat kuuluneet Erkki Aalle varajäsenenään Sirpa Kosonen. Piirin sääntömääräisen kevät- ja syyskokouksen edustajina ovat toimineet Sirpa Kosonen ja Toivo Liukkonen varaedustajina Tuula Ring ja Martti Nisula.

Hallitus

Toiminnasta on vastannut hallitus, jonka ovat muodostaneet puheenjohtajat Olavi Rasi ja Sirpa Kosonen. Sihteerit, Erkki Aalle ja Markku Lempiäinen. Taloudenhoitaja Tuula Ring. Kerhomestarit Aatto Koskinen, Toivo Liukkonen, Kauko Koskinen, Martti Nisula ja Eila Kuronen. Matkavastaava Arja Korhonen. Jäsenrekisteriä on hoitanut Olavi Rasi.

Kokoukset

Kertomusvuoden aikana pidettiin 20 jäsenkokousta, kevätkaudella 12 ja syyskaudella 8. Sääntömääräiset kokoukset pidettiin 14. maaliskuuta ja 7. marraskuuta. Kokouksiin osallistui keskimäärin 56 kerhon jäsentä, enimmillään 77 jäsentä.

Kokousten aiheita ja vieraita olivat:

10.01. OTL Jacob Söderman: Minne menet Euroopan Unioni

17.01. HKY:n puheenjohtaja Jonne Hänninen

31.01. Professori Jukka Kekkonen

07.02. Aluetoiminnan päällikkö Merja Rinne, Teollisuusliitto

14.02. Boccia-ottelu ja arpajaiset

28.02. HSL:n hallituksen jäsen Tarja Kantola, HSL:n vyöhykeuudistus

07.03. Alkon ent. pääjohtaja Heikki Koski, ajankohtaista alkoholiasioista

14.03. Sääntömääräinen kevätkokous ja synttärikahvit

28.03. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki

04.04. Suomi 100-hanke, Tiedän paikan armahan.

          Tarkkuusheittoa euron kolikolla. Keskustelua menneestä ja tulevasta.

11.04. Urheilumuseon tutkimuspäällikkö Ossi Viita, Sankareita ja antisankareita

30.04. Kevätkauden päättäjäiset


05.09. Kansanedustaja, valtiotieteen tohtori Kimmo Kiljunen

12.09. Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riitta Koskinen

26.09. Toimittaja Saska Saarikoski, aiheenaan Donald Trump

03.10. Omatoimista ohjelmaa

17.10. Boccia-ottelu ja arpajaiset

24.10. Kaupunkineuvos Rakel Hiltunen

07.11. Sääntömääräinen syyskokous

14.11. Toimittaja Jussi Konttinen, aiheenaan Siperia

21.11. Joulujuhla

10.12. Pikkujouluristeily Tallinnaan